Mamanet l. Catch´n Serve Ball -hankkeen kuulumisia

14.10.2024











Fimun Mamanet -hankekauden päättyessä 31.5.2024 mukana oli ennätysmäärä aktiivisia ohjaajia, harrastajia ja pelaajia; lähes 500 naista ja tyttöä, 9 vakituista viikkovuoroa ja yli 2000 liikuntakertaa! Lisäksi lukuisissa tapahtumissa liikutimme maahanmuuttajataustaisten ohjaajiemme johdolla satoja innokkaita mamanettiin tutustuvia lapsia, perheitä, naisia ja tyttöjä.


Catch´n Serve Ball on helppo ja hauska lentopalloon perustuva joukkuepalloilulaji kaikenikäisille naisille ja nuorille tytöille. Laji edistää liikunnallista elämäntapaa, tasa-arvoa sekä yhdenvertaisuutta. Yhteisöllisyys korostuu vahvasti joukkuepelin kautta.
 

Hankekausi 2023–2024 oli onnistunut, vaikka alkuvuodesta 2023 projektivastaavan puuttumisen vuoksi toiminta oli vähäistä. Säännölliset harrastusvuorot pääsivät vauhtiin loppukesästä 2023, kun hankkeen pitkäaikainen projektipäällikkö Hanna Sarkeala palasi vuoden tauon jälkeen takaisin Mamanetin pariin. 


TUL Uudenmaanpiiri ry:n kanssa järjestettiin yhteistyönä marraskuussa -23 turnaus Kameleonten -hallilla Espoon Leppävaarassa, osallistujia oli ennätyksellisesti 12 joukkuetta ja 100 pelaajaa kolmessa eri tasolohkossa. Joulukuussa yhteistyö TUL ry:n kanssa huipentui kansainväliseen EU Mamanet -ohjaajakoulutusleiriin Kisakeskuksen urheiluopistolla Raaseporissa. Kouluttajina olivat Itävallan ja Italian Mamanet -lajijärjestöjen valmentajat, ja uusia ohjaajia saatiin Suomeen 40 naista, mukana muutama mieskin.
Vuoden vaihteessa lajin nimeksi vaihtui Catch´n Serve Ball Sveitsin Lausanneen perustetun uuden kansainvälisen lajiliiton myötä. Keväällä -24 järjestettiin turnaus kanssa Laajasalon Liikuntahallissa, osallistujia oli jälleen 12 joukkuetta ja n. 100 pelaajaa.
 

Muita hankekauden tapahtumia oli mm. PLAN Voimanaisia -hankkeen äitien ja tyttärien yhteinen rantapalloilu Puotilassa, EU School Action Day Espoon Leppävaarassa, Olympiapäivä Helsingin Olympiastadionilla, Espoon rantaraitti, SUL ry:n Minimaraton sekä Helsingin kaupungin Seniorisäpinät ja 6. luokkalaisten kick-off tapahtuma Myllypuron Liikuntamyllyssä.

Kaikissa tapahtumissa Fimun hankkeen ohjaajat ovat itsekin maahanmuuttajataustaisia naisia sekä miehiä, ja viikoittaisissa yhteisissä harrastusryhmissään pelaajat edustavat yli 20 eri kulttuuritaustaa, edistäen näin kansainvälisyyttä ja monikulttuurisuutta liikunnan avulla.  

Keväällä 2024 Fimun Catch´n serve -hanke vei lajia Kymenlaaksoon, jossa keskustelujen ja lajiesittelyn kautta Kotkan Mylly ry aloitti kesällä säännölliset naisten ja tyttöjen harrastusvuorot Aittakorven koululla. Samoin hanke sai jalansijaa Turussa, kun pidimme keväällä lajiesittelyn Fenix ry:n pyynnöstä. Yhdistys käynnisti palloiluvuoron syksyllä, sekä hakee parhaillaan jäsenyyttä Fimussa. Tampereen Lähi-idän Naiset ry tutustui myös lajiin keväällä. 

Catch´n serve -hankkeen aloitteesta Fimuun liittyi uusina jäsenseuroina aktiiviset Suomi-Syyria -Ystävyysseura ry Espoosta sekä Helsinki Panthers ry.

Yhteistyötä tehtiin Fimun jäsenseurojen Nelumbo, Sumana ja Lieksan Somaliperhe ry:n lisäksi Inkerikeskuksen, Helsingin Aikuisopiston sekä Lohjan Luksia -opiston kanssa, ja verkostoiduttiin RefuFinn ry:n kanssa. Yhteistyö johti kahden ukrainalaisen ohjaajan mukaan tuloon hankkeeseen.

Viestinnän saralla onnistuttiin kasvattamaan Instagram- ja Facebook seuraajien määrää, perustettiin oma TikTok -tili, uudistettiin visuaalinen ilme sekä luotiin ja avattiin uudet verkkosivut catchnserve.fi

Catch´n Serve Ball -Liikunnallisen elämäntavan edistämisen hanketta rahoittaa jo vuodesta 2018 alkaen Opetus- ja kulttuuriministeriön liikunnan vastuualue. 

_______________________

Lisätietoja lajista ja hankkeesta;

Projektipäällikkö
Hanna Sarkeala

Tel. +358 45 1111 970
Email. hanna.sarkeala at fimu.fi

FIMU ry
Sporttitalo
Valimotie 10
00330 Helsinki